Miten paljon toivoisin etten olis koskaan syntynyt.
Ja että joku, joka oikeesti ansaitsee elämän, sais elää mun puolesta. En halunnu koskaan mitään pahaa, vaik mun käytös ei kai oo ollu ihan sen mukasta… Tää on itserakasta toivoo ettei eläis, koska elämä ei oo mikään itsestäänselvyys.. Mulle se on kuitenki vaa kitumista päivä päivält, viimein vuosikymmen vuosikymmeneltä. Perhe hylkäs jo kun olin pieni, ystävät jätti yksin, ja maailma vihaa mua, aina ei mee nallekarkit tasan.. Ei tosiaankaan.. Pelkään et joku ihminen kuitenki tulee surulliseks jos lähen, ja se olis väärin.. Ajatella vaa omaa parastaan, ja siin samal vielä satuttaa muitakin.. Kyll se loppu vielä tulee mulle, kyll se huomaa mut joskus vielä..
Merkinnät RSS-syötteenä