Tuntuu ihmeeliselt miettii et mun elämä on menny tälläseks – jos tätä nyt elämäks voi kutsuu…
Seuraan vaan vierestä ku päivät, viikot, ja kuukaudet kuluu. En saa mistää kiinni, ja kaikki tunteet on iha mitättömii. En tunne rakkautta, iloa.. En enää kykene edes itkemään vaikka haluaisin. Miten onni korjataan, paremmaksi paikataan? Päästänkö irti kun, oon huono jaksamaan?
Oon yrittäny nousta ylös, mut se vaa ei onnistu.. Aina kun alkaa näyttää vähä silt et nyt helpottaa, nii sit kaikki kaatuu niskaan, vajoon entistäki alemmas..
Miks mua pitää kiusata, päästäis mut pois tai helpottais mun oloo, miks mun huutoo ei kuule kukaan?
Merkinnät RSS-syötteenä